Näkökulmia

Suolistosyövän seulonta vaatii paljon resursseja – GastroPanel® toimii työkaluna endoskopia-resurssien kohdentamisessa

Suolistosyövän seulonta tulee koskemaan lähivuosina yhä useampaa ikäluokkaa. Suomessa seulontakutsut lähetetään vuoteen 2031 mennessä 56–74-vuotiaille, kun seulonta on jo aloitettu 60–70-vuotiaista.

Suolistosyöpä on suomalaisten toisiksi yleisin syöpä, jonka ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tunnistamiseen on tärkeää panostaa. Alkuvaiheessa oireet ovat usein vähäisiä, mutta juuri ajoissa aloitetut hoidot mahdollistavat paremman ennusteen.

Laajalle ulottuvat seulonnat vaativat paljon terveydenhuollon resursseja. Jos seulonnan perusteella ilmenee tarvetta jatkotutkimuksille, ensisijainen vaihtoehto on kolonoskopia.

Tähystyksen resurssit ovat kuitenkin hyvin rajalliset, ja gastroskopia hyödyntää samoja henkilöstö- ja laiteresursseja kuin kolonoskopia. Potilaalle odottavan aika voi olla kohtuuttoman pitkä, sillä esimerkiksi Suomessa jonot jatkotutkimuksiin voivat olla jopa kuukausia.

 

”Onkin relevanttia pohtia, kuinka rajallisia terveydenhuollon resursseja voisi suunnata tehokkaammin. GastroPanel®-pikatestin avulla voidaan optimoida resurssien käyttöä ensilinjassa ja suunnata endoskopiaa potilaille, jotka hyötyvät siitä eniten.”

 

Suolistosyövän seulonta kasvattaa tähystysten tarvetta

Kun väestö ikääntyy ja paksu- ja peräsuolen syövät yleistyvät, myös tähystysten tarve kasvaa.

Koska kolonoskopioiden määrä on lisääntynyt runsaasti suolistosyövän seulontojen alettua, GastroPanel®-pikatestin käyttö ensilinjan diagnostiikkatyökaluna on erityisen ajankohtaista. Siinä missä tutkimuksiin pääsy vie jopa kuukausia, GastroPanel®-testin avulla voidaan selvittää 20 minuutissa, onko laajemmalle tähystystutkimukselle tarvetta.

GastroPanel® on sormenpään verestä otettava diagnostinen esitesti potilaille, joilla on ylävatsavaivoja.  Testi mittaa neljää eri biomarkkeria, joista kolme, pepsinogeeni I (PGI), pepsinogeeni II (PGII) ja gastriini-17 (G-17), ovat peräisin mahalaukun limakalvon soluista.

Lisäksi paneeliin kuuluu Helicobacter pylori -bakteerin vasta-aineiden tason määrittäminen. Yhdistämällä nämä neljä biomarkkeria GastroPanel® tarjoaa kattavamman kuvan mahalaukun limakalvojen tilasta kuin mikä tahansa näistä biomarkkereista yksinään käytettynä.

Mikäli tuloksissa on poikkeavuutta, vastuulääkäri ohjaa potilaan jatkotutkimuksiin, tavallisesti gastroskopiaan.

Verikokeena sormenpäästä otettava testi on myös potilasystävällinen. Tähystys on monelle potilaalle jännittävä ja etukäteen huolta aiheuttava toimenpide, jota ei koeta miellyttävänä. Toisinaan tulee tarve antaa paikallispuudutusta tai rauhoittavaa esilääkitystä ennen tähystystä.

 

”GastroPanelin hyödyntäminen ensilinjan toimenpiteenä tuo monia hyötyjä. Se vähentää terveydenhuollon kustannuksia, minimoi potilaille tehtäviä epämiellyttäviä toimenpiteitä ja tehostaa ylävatsaoireisten potilaiden diagnostisia toimenpiteitä.”

 

GastroPanel® auttaa kohdentamaan endoskopiaresursseja ensilinjan toimenpiteenä

GastroPanel®-pikatestin tehokkuutta ja toimivuutta on testattu lukuisissa eri tutkimuksissa.

Esimerkiksi Oulussa suoritetussa tutkimuksessa GastroPanel®-testillä ja gastroskopialla saadut tulokset olivat yhteneväisiä 92,4 % tapauksista. Tämä osoittaa GastroPanel®-testin luotettavuuden atrofisen gastriitin ja Helicobacter pylori -infektion diagnostiikassa.

Tutkimukseen Oulun yliopistosairaalan Vatsakeskuksesta osallistui 522 potilasta. Nämä henkilöt olivat alun perin saapuneet sairaalaan mahalaukun tähystystä varten. Kaikilta osallistujilta otettiin verinäyte GastroPanel®-testiä varten, ja heille suoritettiin myös mahalaukun tähystys.

Tutkimuksessa huomattiin myös, että yli 80 % potilaista ei tarvinnut gastroskopiaa terveen mahalaukun limakalvon vuoksi. GastroPanelin® käyttö ensilinjan diagnostiikkatyökaluna voi merkittävästi vähentää tarpeettomia gastroskopioita ja tuoda kustannussäästöjä, erityisesti alueilla, joilla atrofisen gastriitin ja Helicobacter pylori -infektion esiintyvyys on matala tai kohtalainen.

 

“Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että GastroPanel®-pikatestin biomarkkerit yhdistettynä kliinisiin parametreihin (ikä, oireet), voivat tarkasti tunnistaa potilaat, jotka hyötyisivät jatkotutkimuksista endoskopialla (2,3).”

 

Ryhmittelemällä potilaat heidän GastroPanel®-tulostensa perusteella terveydenhuollon henkilökunta voi priorisoida endoskopiat heille, jotka hyötyvät siitä eniten.   Näin voidaan samalla välttää tarpeettomat toimenpiteet potilaille, joilla on toiminnallinen dyspepsia (4).

Gastropanelin® avulla on mahdollista diagnosoida niin helikobakteeri-infektio kuin myös selvittää mahalaukun limakalvon tilaa.

Tutkimus osoittaa, että Gastropanelin® käyttö korreloi sellaisten potilaiden tunnistamisessa, jotka hyötyvät PPI-lääkkeiden käytöstä. (6) Tätä kautta voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä ja parantaa hoitojen kohdentamista.

 

Uuden sukupolven GastroPanel® tehostaa terveysasemien ja lääkärikeskuksien työtä

GastroPanel® on sekä yleis- että työterveyslääkäreille suunnattu resursointia helpottava työkalu, jonka perusteella lääkärit voivat arvioida tarvetta jatkotutkimuksille eli gastroskopialle. Ratkaisu on käytössä useissa alansa johtavissa lääkärikeskuksissa Suomessa ja kansainvälisesti.

 

GastroPanel®-testin hyödyt:

  • Potilasystävällinen: minimaalisen invasiivinen, sillä testi otetaan verinäytteenä sormenpäästä.
  • Tulokset luettavissa noin 20 minuutin kuluttua.
  • Tarjoaa kattavan kuvan mahalaukun limakalvojen tilasta mittaamalla neljää keskeistä biomarkkeria.
  • Mahdollistaa gastroskopian resurssien tarkempaa ohjausta ja auttaa välttämään pitkiä jonotusaikoja.

 

Haluatko kuulla lisää GastroPanel®-pikatestistä?

Ota yhteyttä ja asiantuntijamme palaa sinulle. Ratkaisu on saatavilla kansainvälisesti.

Ota yhteyttä!

Tutustu GastroPanel®-tuoteperheeseen

 

Lähteet:

  1. Cavatorta O, Scida S, Miraglia C, Barchi A, Nouvenne A, Leandro G, Meschi T, De’ Angelis GL, Di Mario F. Epidemiology of gastric cancer and risk factors. Acta Biomed. 2018 Dec 17;89(8-S):82-87. doi: 10.23750/abm.v89i8-S.7966. PMID: 30561423; PMCID: PMC6502220.
  2. Storskrubb T, Aro P, Ronkainen J, et al. Serum biomarkers provide an accurate method for diagnosis of atrophic gastritis in a general population: The Kalixanda study. Scand J Gastroenterol. 2008;43(12):1448-1455. doi:10.1080/00365520802308083.
  3. Crafa P, Franceschi M, Rodriguez Castro KI, Barchi A, Russo M, Franzoni L, Antico A, Baldassarre G, Panozzo MP, Di Mario F. Functional Dyspesia. Acta Biomed. 2020 Jul 9;91(3):e2020069. doi: 10.23750/abm.v91i3.10150. PMID: 32921764; PMCID: PMC7716988.
  4. Rodriguez K, Franceschi M, Ferronato A, Brozzi L, Antico A, Panozzo MP, Massella A, Pertoldi B, Morini A, Barchi A, Russo M, Crafa P, Franzoni L, Cuoco L, Baldassarre G, Di Mario F. A non-invasive combined strategy to improve the appropriateness of upper gastrointestinal endoscopy. Acta Biomed. 2022 Aug 31;93(4):e2022210. doi: 10.23750/abm.v93i4.12772. PMID: 36043968; PMCID: PMC9534244.
  5. Di Mario F, Crafa P, Barchi A, Franzoni L, Franceschi M, Russo M, Bricca L, Brozzi L, Rodriguez Castro K, Rugge M. Pepsinogen II in gastritis and Helicobacter pylori infection. Helicobacter. 2022 Apr;27(2):e12872. doi: 10.1111/hel.12872. Epub 2022 Jan 8. PMID: 34997989.
  6. Russo M, Rodriguez-Castro KI, Franceschi M, Ferronato A, Panozzo MP, Brozzi L, Di Mario F, Crafa P, Brandimarte G, Tursi A. Appropriateness of Proton Pump Inhibitor Prescription Evaluated by Using Serological Markers. Int J Mol Sci. 2023 Jan 25;24(3):2378. doi: 10.3390/ijms24032378. PMID: 36768710; PMCID: PMC9917011.

 

Lue seuraavaksi: Ruoansulatuskanavan sairaudet yleistyvät: Tehokas ja potilasystävällinen diagnostiikka on entistäkin tärkeämpää